tiistai 26. helmikuuta 2013

Ekologisia seminaaritapahtumia Oulussa ja Kittilässä



Pohjois-Suomen seudulla tapahtuu. Viime torstaina olimme mukana Hiukkavaara Uusiutuvan energian matchmaking -tapahtumassa Oulussa. Paikalle saapui eri alan toimijoita rakennusalalta automaatiojärjestelmiin. Tapahtuma koostui puolen tunnin mittaisista sessioista, jossa ilmoittautuneilla yrityksillä oli mahdollista esitellä osaamistaan toisilleen ja verkostoitua. Oli ilo huomata, että tällaista tutustumista tapahtui saman alan yritysten, mutta myös yllättävien tahojen kesken. Kellon soidessa jäätiin usein vielä keskustelemaan yliajalle, ennen kuin maltettiin kiiruhtaa seuraavaan pöytään. Ounastelen, että itse kunkin osalta tapahtumasta saattaa poikia hedelmällisiä kuvioita.


Tänään keskiviikkona 27.2.2013 on vuorossa Oulun energian järjestämä innovaatiobrunssi, teemana ”Tulevaisuuden energiaympäristö kotona ja asuinalueilla”. Luvassa on siis verkostoitumista ja uusien kumppanuusmahdollisuuksien löytämistä. Tapahtuma alkaa alle tunnin päästä, mutta ehätinpä vielä päivittää blogini asiasta!



Huomiseksi suuntamme sitten Kittilään, jossa J. Nuosmaa Oy järjestää yhdessä Metsäkeskuksen, MHY:n ja Pohjolan osuuspankin kanssa klapi-illan. Luvassa on keskustelua puun tarjoamasta ekologisesta energiasta sekä uusimman teknologian yhdistämisestä. Kirjoitellaan sen tapahtuman tunnelmista ja kokemuksista pian sen jälkeen.

Hyvää viikonjatkoa,

Sami

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Blogi uusiutuvasta energiasta avattu!

Hei!

Olen juuri avannut blogini. Kirjoitukseni tulevat koskemaan uusiutuvan energian käyttöä, sen ilmiöitä ja tapahtumia pääasiassa Suomessa, mutta myös ulkomailla. Kommentoida saa, ja keskustelua olisi mukava saada aikaan.

-Sami